Raipe on aina asunut
Koivistonkylässä Tampereella lukuunottamatta ulkomailla vietettyjä
vuosia. Nykyinen koti löytyy aivan lapsuudenkodin vierestä.
Perheessä on Leena-vaimon
lisäksi Anssi (14) ja Nelli (13).
Huippupelaajan perheessä vietetään ihan normaalia perhe-elämää –
silloinkin kun isäntä valmistautuu otteluun. – Ei Raipella mitään
kummallisia rituaaleja ole. Yleensä ottaa
pienet nokkaunet
iltapäivällä ja edellisenä iltana käy ulkona happihyppelyllä .
Ihan
normaalisti eletään – ei ole mitään tiukkoja sääntöjä, kertoo
Leena Helminen.
Hän ei pidä ollenkaan pahana sitä, että ns. työasiat tulevat
kotiinkin.
– Olen itse kiinnostunut jääkiekosta ja kyselen paljon
esimerkiksi peleistä.
Kyllä meillä jääkiekosta puhutaan – ei siitä
ole tehty mitään kiellettyä
aihetta. Hävitystä pelistäkin voidaan
ihan hyvin jutella – kyllä ne pelin
paineet ovat jo jääneet
hallille.
Leena ja Raipe tapasivat vuonna 1984. Kun Leena oli valmistunut
kauppaoppilaitoksesta vuonna 1985, hän lähti heti Raipen kanssa
New Yorkiin ja oli koko NHL-ajan Raipen mukana.
– Malmössähän me
viihdyimme todella hyvin. Raipellakin oli silloin hyvät pelivuodet
ja se on kiva kaupunki.
Leena on usein ollut myös katsomassa arvoturnauksia, kun Raipe on
pelannut:
Lillehammerissa, Zürichissä, Milanossa, Tukholmassa. –
Tukholmaanhan oli
järjestetty maajoukkueen toimesta matka, mikä
päättyi jo ennen loppuottelua.
Minä jäin kuitenkin veljeni luo ja
pääsin katsomaan loppuottelua. Kyllä kannatti!
Kun Leena hemmottelee Raipea, hän laittaa kunnon pihvit punaviinin
kera.
– Meillähän useinkaan ei ehjää viikonloppua pelikauden
aikana ole. Kun sellainen tulee,
niin jotain erikoisempaa aina
keksitään Mennään ulos syömään tai jotain sellaista.
Pelikauden
jälkeen käymme yleensä jossain etelässä lomalla ja kesällä
tietenkin
vietämme paljon aikaa mökillä Teiskossa. Raipeahan ei
sieltä kesällä meinaa
saada kaupunkiin ollenkaan, Leena kertoo.
Teiskon mökiltä on mukava lähteä silloin tällöin veneilemään
Näsijärvelle.
– Emme tee yleensä mitään pitkiä reissuja –
sellaisia päivän piknikkejä.
Yhteinen harrastus on golf, jota myös Nelli on innostunut
pelaamaan.
– Minä ja Nelli suoritimme greencardit viime kesänä.
Talvella laskettelu
on koko perheen harrastus, mutta Raipe ei aina
pääse otteluohjelman
tähden mukaan, Leena sanoo.
Anssi ja Nelli ovat isän silmäteriä. – Raipehan on ollut paljon
lasten kanssa ja
hoitanut heitä, kun päivisin yleensä jää aikaa
harjoitusten jälkeen.
Anssi pelaa jääkiekkoa – ihan hyvä, että on
joku liikunnallinen harrastus.
Ei sitä sen kummemmin ole ajateltu.
Ja sitten Anssi on innokas partiolainen
ja käy mielellään
vaativillakin vaelluksilla. Nellissä taitaa olla urheilijaa
enemmänkin. Suosikkilajeina ovat yleisurheilu ja koripallo.
– Eihän se Raipe paljon muuttunut ole. Ikää ja kokemusta on tullut
lisää - ja
vähän harmaatakin on tullut, vahvistaa myös Leena.